Suomalais-Latinalaisamerikkalainen kauppayhdistys

KATSEET KOHTI LATINALAISTA AMERIKKAA JA KARIBIAA –

TAPAAMINEN SUOMEN LATINALAISESSA AMERIKASSA TOIMIVIEN  SUURLÄHETTILÄIDEN KANSSA

Suomi tarjoaa Latinalaisen Amerikan ja Karibian maille soveltuvaa osaamista useilla eri sektoreilla. Alueen maita kiinnostavia
sektoreita ovat mm. metsäteollisuus, bioenergia, energiatehokkuus, waste to energy, smart cities, ict, infrastruktuurit ja
koulutusvienti. Useassa alueen maassa on käynnissä useita mittavia reformeja.

Suomen valttina on olla sopivankokoinen kumppanimaa,  ja Suomella on hyvä maine. Etäisyydestä ja espanjan/portugalin
kielestä huolimatta suomalaisten yritysten kannattaa tutustua ennakkoluulottomasti markkinamahdollisuuksiin alueella,
joka toimii länsimaalaisin tavoin ja on siten kulttuurisesti lähellä meitä.

Team Finland –verkosto, jonka pohjana on suurlähetystömme ja Finpron paikalliset toimistot tarjoaa ajankohtaista tietoa.
Suomen edustajat dynaamisella Tyynenmeren allianssin alueella (Chile, Kolumbia, Meksiko ja Peru) tulevat paikalle kertomaan markkinapotentiaalista. Finnveran edustaja kertoo erilaisista rahoitusinstrumenteistä.

Aika                    29.8.2016 klo 15.00 – 17.30

Paikka                Marskin Sali, WTC Helsinki, Aleksanterinkatu 17, 2. kerros

Paikalla ovat seuraavat Suomen suurlähettiläät:

Suurlähettiläs Roy Eriksson, Meksiko

Suurlähettiläs Mika Koskinen, Peru

Suurlähettiläs Mika-Markus Leinonen, Chile

Suurlähettiläs Hannu Ripatti, Va. Asiainhoitaja, Suomen yhteystoimisto Bogota

sekä

Yksikönpäällikkö Ari Mäki, Latinalaisen Amerikan ja Karibian yksikkö, Ulkoasiainministeriö.

Mikäli teillä on aiheita, joista toivoisitte lähettiläiden puhuvan, pyydän välittämään ne Anne Hatanpäälle,

anne.hatanpaa@chamber.fi .

Ilmoittautumiset Lyyti-linkin kautta:

https://www.lyyti.fi/reg_2016/SuomalaisLatinalaisamerikkalainen_kauppayhdistys__SAVE_THE_DATE_Suurlahettilastapaaminen_Helsingissa_2982016_3984