Suomi-Kaakkois-Aasia kauppayhdistyksen vuosittainen suurlähettiläskatsaus 8.10.2020

Suomi-Kaakkois-Aasia kauppayhdistyksen vuosittainen suurlähettilästapaaminen järjestettiin tänä vuonna 8.10.2020 etäyhteyksillä webinaarin muodossa nimellä vuosittainen suurlähettiläskatsaus. Jäsenet eivät päässeet tapaamaan suurlähettiläitä kasvotusten mutta saimme sen sijaan peräti seitsemän Kaakkois-Aasian maan tilannepäivityksen sekä koronaviruksesta, taloustilanteesta että poliittisesta tilanteesta. Olemme koonneet tähän artikkeliin puheenjohtajan muistiinpanot  suurlähettiläiden katsauksista.


VIETNAM

Ensimmäisen katsauksen antoi suurlähettiläs Kari Kahiluoto Hanoin suurlähetystöstä. Vietnamin koronatilanne on hyvä ja Vietnamin talouteen ennustetaan peräti 2 %:n kasvua kuluvalle vuodelle. Maassa on käynnissä suuria infrastruktuurihankkeita, kuten etelä-pohjoinen -väylän rakennus ja lentokenttien rakentaminen. Vietnamiin siirtyy edelleen teollisuutta Kiinasta. Vietnamin kauppa USA:n kanssa on ylijäämäinen, mikä voi johtaa siihen, että Vietnamista tulee myös vaalien jälkeen USA:n kauppasodan kohde.


SINGAPORE

Toisena vuorossa oli suurlähettiläs Antti Vänskä Singaporen suurlähetystöstä. Singaporen koronatilanne on hyvä, vaikka tilanne pääsi välillä huononemaan viruksen levittyä siirtolaisten keskuudessa ahtaissa asuntoloissa. Singaporessa koronarajoitukset ja toimenpiteet leviämisen ehkäisemiseksi ovat edelleen hyvin tiukat: etäisyyssuurlähettiläitä sekä turvavälirobotteja kaduilla. Singaporessa pääpaino on määräyksissä, ei suosituksissa. Rangaistukset määräysten rikkomisesta ovat myös kovia sakoista jopa vankilatuomioihin. Myös ulkomaalaisten oleskelulupia on peruttu.

Koronavirus on rokottanut taloutta kovalla kädellä, vaikka runsasta elvytystä on tehty koko ajan. Nyt maassa avataan talouden rattaita.

Singapore on erittäin kansainvälinen. Peräti kaksi miljoonaa kuudesta miljoonasta asukkaasta on ulkomaalaisia. Singapore on hyvä maa etabloitua. Englanti on yksi virallisista kielistä ja sillä pärjää hyvin. Singapore on myös yksi maailman turvallisimmista maista. Korruptio on vähäistä. Ympäristö on siisti ja liikenne toimii hyvin. Singaporessa toimii tällä hetkellä arviolta noin 70-80 suomalaista yritystä mm. jätteenkäsittely- ja koulutusvientisektoreilla.

Toisaalta Singapore on aika vanhoillinen maa. Maassa on kova kuri. Kuolemanrangaistus ja kepitysrangaistus ovat edelleen käytössä. Miesten välinen seksuaalinen kanssakäyminen on laitonta, naisten ei.

 

MYANMAR

Kolmantena puhevuorossa oli suurlähettiläs Riikka Laatu Yangonin suurlähetystöstä. Myanmarin koronatilanne on huononemassa, koska virus on alkanut levitä uudelleen. Suurin haaste koronaan liittyen on sairaalapaikkojen riittävyys. Rajoitustoimet Yangonissa ovat erittäin tiukat.

Koronatilanteesta huolimatta maan talouden ennustetaan kasvavan peräti 5 % lokakuusta 2020 alkavalla vuoden jaksolla. Suurin haaste talouskasvun jatkumisen suhteen on rahoituksen riittämättömyys.

Maan ihmisoikeustilanne ei ole parantunut, vaan rohingojen kohtelu on edelleen erittäin huonoa. Myanmar käy sotaa raja-alueella.

Maassa on potentiaalia suomalaisille puhtaan energian tuotannossa sekä kiertotalouden kehittämisessä.

Kiinan rooli on maassa hyvin suuri sekä poliittisesti että taloudellisesti. Maiden rajalla käydään paljon kauppaa.

 

THAIMAA

Neljäntenä esitysvuorossa oli suurlähettiläs Jyri Järviaho Bangkokin suurlähetystöstä. Thaimaan koronatilanne on hyvä. Maassa on noudatettu tiukkoja rajoitustoimia. Nyt maa on taas avautumassa asteittain turismille. Maan sisällä liikkuminen on jo vapaata. Kasvosuojaimia käytetään yleisesti.

Thaimaan talous on kärsinyt pahasti pienentyen arvioiden mukaan peräti yli 10 % tänä vuonna. Turismi on romahtanut, mikä on erityisesti lisännyt työttömyyttä. Suurin lovi talouteen on kuitenkin tullut viennin sakkaamisesta.

Talouden elpyminen tulee vaatimaan aikaa, arviolta ainakin kaksi vuotta. Paikallista turismia on tuettu esim. subventoimalla hotellihuoneiden hintoja paikallisille turisteille.

EU ja Thaimaa ovat lämmitelleet vapaakauppasopimusneuvotteluja uudelleen mutta neuvottelut ovat vaikeita, koska Thaimaalla on protektionistisia pyrkimyksiä.

Opiskelijamielenosoitukset jatkuvat. Tavoitteena on poliittiset muutokset, hallituksen vaihto ja perustuslain muutokset.

Thaimaan talous on Kaakkois-Aasian toiseksi suurin. Talous on perustaltaan hyvässä kunnossa. Maassa on suunnitteilla useita kehitysprojekteja. Maassa on ostovoimainen väestö. Varjopuolena on isot tuloerot. Thaimaassa on bisnesystävällinen ympäristö ja suomalaisyrityksillä mahdollisuuksia esim. terveysteknologian saralla, ruoka- ja elintarvikeraaka-aineissa sekä puhtaan energian teknologiassa.

Kamputseassa on myös mahdollisuuksia suomalaisyrityksille, erityisesti energiasektorilla ja koulutusviennissä. Näihin Kamputsean hallitus panostaa. Suomi on nimittämässä kunniakonsulin Phnom Penhiin.

 

INDONESIA

Viides puheenvuoro tuli suurlähettiläs Jari Sinkarilta Jakartan suurlähetystöstä. Indonesian koronatilanne ei ole hyvä. Maassa on edelleen ensimmäinen aalto tartuntoja menossa. Rajoitukset otettiin käyttöön uudelleen, koska sairaalakapasiteetti uhkaa loppua.

Maailmanpankin viimeisimmät ennusteet sanovat, että Indonesian talous pienenee 1,6 % tänä vuonna. EU:n ja Indonesian SEPA-neuvottelut ovat edelleen jäissä. Pääkaupungin siirron suunnittelu jatkuu mutta korona on viivästyttänyt sitä.

Kesällä 2020 Suomi ja Indonesia sopivat viisumihelpotuksesta Indonesiasta Suomeen. Tämä tulee helpottamaan virallisten delegaatioiden matkustamista Indonesiasta Suomeen. Suomalaisyrityksiä Indonesiassa kiinnostaa erityisesti energia-ala.

MALESIA

Kuudentena katsauksen piti suurlähettiläs Sami Leino Kuala Lumpurin suurlähetystöstä. Malesian koronatilanne ei ole erityisen paha, vaikkakin nyt huononemassa. Maassa ryhdyttiin tiukkoihin rajoitustoimiin heti maaliskuun alussa. Nyt rajoituksia on otettu uudelleen käyttöön. Maassa on maskipakko. Maan ulkorajat ovat edelleen kiinni.

Malesian talous on sakannut pahasti. BKT:n ennustetaan pienenevän tänä vuonna 3-8 %. Elvytystä on tehty ja vienti on taas lähtenyt pieneen kasvuun.

Maan poliittinen tilanne on vähän heikentynyt aikaisempaan verrattuna. Hallituksen asema ei ole varma ja uusien vaalien mahdollisuus roikkuu ilmassa. Palmuöljy hiertää EU:n ja Malesian suhteita. Vapaakauppasopimusneuvottelut ovat jäissä.

Malesia tarjoaa ulkomaalaisille yrityksille paljon mahdollisuuksia ja etuja. Maan talous on vakaa ja avoin. Malesia sijoittuu korkealle (12.) ”doing business” -indeksissä. Verokanta on alhainen ja erilaisia verohelpotuksia on tarjolla mm. jätteenkäsittelyn sekä uusiutuvan energian tuotannon sektoreilla. Englanti on toinen pääkieli. Malesia toimii erinomaisena porttina laajemmille Kaakkois-Aasian markkinoille.

Suomen ja Malesian kauppasuhteet ovat kehittyneet hyvin. Suomalaisten yritysten näkökulmasta Malesiassa on edelleen runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Esimerkiksi kiertotalous on ajankohtainen teema. Suomi tunnetaan verraten hyvin ja suomalainen osaaminen kiinnostaa. Suomi-kuva on kaikin puolin hyvä.

Suomalaisten yritysten kannattaisi harkita yhteistyötä muiden pohjoismaalaisten yritysten kanssa esim. koulutusalalla, jätteenkäsittelyssä, digitalisaation kehittämisessä, ICT-sektorilla. Palmuöljyn tuotannon kestävä kehitys on iso teema Malesiassa.

 

FILIPPIINIT

Viimeisenä esitysvuorossa oli 1.11.2020 Manilassa suurlähettiläänä aloittava Juha Pyykkö. Maan koronatilanne on menossa parempaan suuntaan. Maassa noudatetaan edelleen tiukkoja rajoitustoimia. Maskipakon lisäksi öisin on ulkonaliikkumiskielto. Koulut ovat suljettuina ja maassa pyritään etäopetuksen järjestämiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Matkailu on käytännössä keskeytetty. Myöskään filippiiniläiset eivät pääse matkustamaan ulkomaille.

Filippiinit on maailman 12. väkirikkain maa 110 miljoonalla asukkaallaan. BKT:n kasvu on ennen koronapandemiaa ollut noin 6 % vuodessa. Talouden ennustetaan supistuvan tänä vuonna 2-7 %.

Maassa panostetaan runsaasti infrastruktuurin kehittämiseen. Painopisteinä on kestävä rakentaminen, waste-to-energy -osaaminen, terveysteknologia, palvelusektorin digitalisaatio sekä koulutuksen kehittäminen. Suomalaisilla on osaamista ja tarjottavaa kaikilla näillä osa-alueilla.

Aasian kehityspankin (ADB) päämaja on Manilassa. Suomalaisia yrityksiä yritetään saada mukaan ADB:n rahoittamiin hankkeisiin.

Filippiinit on palveluyhteiskunta ja maassa on vahva kulutuskysyntä. Ulkomailla asuvat filippiinot lähettävät merkittäviä summia rahaa maahan. Julkinen velka on pieni. Liiketoimintaympäristö on kehittynyt viime vuosina myönteiseen suuntaan.

 

Laatinut: Jani Kaulo, Suomi-Kaakkois-Aasia kauppayhdistyksen puheenjohtaja

 

Pääkuva: Unsplash, Dan Freeman, Thailand