Kauppapolitiikka 2/2017

Intiasta tulee vajaassa vuosikymmenessä maailman väkirikkain maa, joka tarjoaa juuri nyt lupaavan kasvupotentiaalin suomalaisille vientiyrityksille. Intiassa kaivataan suomalaisosaamista usealla eri alueella.

Intiassa kaikki on hämmästyttävän suurta – kaupungit, välimatkat ja ihmismäärät. Yhden maan sisälle mahtuu tuhansia eri kieliä ja kulttuureita, satoja eri uskontoja ja 29 osavaltiota. Intian pinta-ala on maailman seitsemänneksi suurin, ja maa on maailman suurin demokratia, jossa asuu 815 miljoonaa äänioikeutettua.

Yli viiden miljoonan ihmisen kaupunkeja on seitsemän, ja pääkaupunki Delhi on 20 miljoonalla asukkaallaan maailman toiseksi suurin kaupunki heti Tokion jälkeen. Intian mittasuhteet ovat valtavat, ja se tarjoaa myös Suomelle lukemattomia vientimahdollisuuksia.

– Mahdollisuuksia on sekä isoille että pienille suomalaisille yrityksille. Kaivosalan osaamista ja satama-automaatiota tarvitaan. Hissiala, autoteollisuuden osat sekä terveysteknologia ovat nousussa, samoin koulutusteknologia, sillä Intia on vaiheessa, jossa se alkaa tehostaa koulutusjärjestelmäänsä. Puhtaan teknologian energiaratkaisut ja aurinkovoima ovat myös alueita, jossa suomalaista osaamista voitaisiin hyödyntää, sanoo Suomen Intian-suurlähettiläs Nina Vaskunlahti.

Artikkeli luettavissa kokonaisuudessaan: https://kauppapolitiikka.fi/markkinat/intia-harppoo-eteenpain/
Lue myös “Intia ei ole niin kaukana”: https://kauppapolitiikka.fi/kolumnit/intia-ei-ole-niin-kaukana/