Egyptin loisto – näyttely oli vuoden vaihteen/alkukevään vetonaula Amos Rexin taidemuseossa Helsingissä. Näyttelyissä oli esillä muumioita, taidetta ja arjen käyttöesineitä muinaisesta Egyptistä. Samalla nähtiin puisia hauta-arkkuja, jotka ovat säilyneet tuhansia vuosia.

Mikä on yhteys nyky-Egyptiin? Se on oivallus, että myös muinaisten egyptiläisten on täytynyt tehdä puukauppaa – ei tosin suomalaisten kanssa kuten tänä päivänä.  Mutta puita on varmastikin tuotu muualta, sillä puita ei ole pahemmin kasvanut Egyptissä muinaisinakaan aikoina.

Birgit Autere Egypti

Suomen puutavarakauppa Egyptin kanssa alkoi vuonna 1933, kun Suomen Joutsen purjehti Alexandriaan mukanaan vientinäyttely. Puutavarasta muodostui tärkein vientituote Egyptiin, ja Egyptistä tuli alueen tärkein kauppakumppani Suomelle. Nyt vajaa 90 vuotta myöhemmin puutavara muodostaa edelleen merkittävän osan Suomen viennistä Egyptiin, ja menneiltä vuosikymmeniltä löytyy sekä huippuhetkiä että huonompia aikoja. Kauppasuhteet ovat kestäneet vaikeat ajat niin Euroopassa ja Suomessa kuin Egyptissäkin. Egyptinparrulla on vankka jalansija Suomen sahateollisuudessa.

Egyptillä on useita suunnitelmia eri aloilla toteutettaviksi tulevina vuosina

Egypti on Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän väestörikkain maa. Asukkaita on 100 miljoonaa, väestö on nuorta, ja se kasvaa nopeaa vauhtia. Koulutus ja terveydenhuolto ovat sektoreita, joille tarvitaan lisäpanostuksia. Molemmilla sektoreilla on julkisen sektorin toimijoiden ohella runsaasti yksityisiä toimijoita ja pääomaa. Toimijat ovat kiinnostuneita tulevaisuuden rakentamisesta laadun ja teknologian avulla.

Palvelujen ulottaminen koko väestölle sekä byrokratian ja korruption vähentäminen ovat hallinnon ensisijaisia tavoitteita. Digitalisaatio nähdään keinona tavoitteen saavuttamiseksi, ja siihen panostetaan. Ongelmia on paljon infrastruktuurista alkaen, mutta edistystä on tapahtunut paljon viime vuosina. Autiomaalta vallataan alaa rakentamalla kokonaisia uusia kaupunkeja ja tekemällä niistä älykkäitä jo suunnitteluvaiheessa. Paras esimerkki tästä on uusi hallinnollinen pääkaupunki, joka nousee noin 60 kilometrin päähän Kairosta Punaiselle merelle päin. Rakennustyöt ovat jo niin pitkällä, että ministeriöiden on tarkoitus alkaa muuttaa uusiin tiloihinsa vielä tämän vuoden aikana.

Birgit Autere, Egypti

Egyptillä on suuria suunnitelmia tulla energian solmukohdaksi alueella. Välimeren kaasuesiintymät ja merkittävä panostus uusiutuvaan energiaan merkitsevät tällä hetkellä sitä, että energiaa on ylitse oman tarpeen, ja sitä voidaan myydä muille. Ja muualla tuotettua energiaa voitaisiin kuljettaa Egyptin kautta. Tähän liittyvä teknologia on erittäin suuren kiinnostuksen kohteena.

Väestön kasvaessa veden riittävyys ja jätevesien ja jätteiden käsittely muodostuvat entistä tärkeimmiksi. Tarvitaan ratkaisuja ja teknologiaa, jotka takaavat veden ja jäteveden optimaalisen käytön ja jätteiden hyödyntämisen ennen kaikkea niiden määrän vähentämiseksi. Etiopiaan rakennetaan suurta patoa, joka valmistuessaan voi vähentää Niilin virtausta ja aiheuttaa lisäpaineita veden riittävyyteen. Myös maataloudella ja erityisesti kastelulla, mutta myös muulla maatalousteknologialla on tässä suhteessa merkitystä.

Egypti on säästynyt pandemian vaikutusta naapureitaan paremmin

Egyptikään ei ole säästynyt pandemian vaikutuksilta talouteensa, mutta se on selviytynyt niistä paremmin kuin naapurinsa. Kansantalouden kasvu on pysynyt positiivisena. Viime vuonna se oli 3,5%, tänä vuonna kasvuksi ennustetaan 2,5% ja tulevina vuosina odotetaan jo 6 prosenttia. Egyptin luottoluokitukset ovat pysyneet ennallaan, ja yhteistyö kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa on sujunut ongelmitta.

Ever Given -rahtialuksen maaliskuinen karilleajo Suezin kanavassa toi kanavan merkityksen kansainväliselle kaupalle kaikkien tietoisuuteen.  Suuri on sen merkitys myös Egyptin taloudelle. Onnettomuus sai aikaan kanavan laajennustöiden pikaisen aloittamisen, mikä tulee lisäämän liikennöintimahdollisuuksia ja niistä saatavia tuloja.

Kimmo Laaksonen, Egypti
Susanna Alakotila, Egypti

Kun vielä pandemialle saadaan heitettyä hyvästit ja turistit palaavat, Egyptille on odotettavissa hyviä aikoja.

Kairossa kesäkuussa 2021
Suurlähettiläs
Laura Kansikas-Debraise