Aika:
Tiistai 30.5.2023 klo 9 – 10.30

Paikka:
Microsoft Teams

Ilmoittautuminen:
Tilaisuus on maksuton, mutta se vaatii rekisteröinnin 28.5.2023 mennessä TÄSTÄ.
Teams-linkki lähetetään osallistujille 29.5.2023.

Metsien sitoma hiili on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi maailmanlaajuisesti. Afrikassa metsien hävittäminen on merkittävä huolenaihe ja maanosan suurin ilmastonmuutoksen aiheuttaja. Afrikassa kestävä metsätalous on avainasemassa.

Itä-Afrikan nopea talouskasvu ja rakentaminen ovat kasvattaneet sekä kotimaisen ja tuontipuu kysyntää. Kasvaneen kysynnän vuoksi myös metsän istutusala on kasvanut koko Itäisessä Afrikassa. Metsäistutuksiin panostavat sekä paikalliset yritykset kuin myös kansainväliset sijoittajat. Kansainvälisten yritysten läsnäolo on muuttanut puukorjuuta ja jatkojalostusta käsityöstä kohti modernia teknologiaa. Puun päämarkkinat ovat rakentaminen, huonekalut, sähköyhtiöt (pylväät), teeteollisuus (hake, energia).  Vaikka Itä-Afrikassa on tehty metsäalan yhteistyötä vuosikymmeniä, niin silti suomalaista teknologiaa tai osaamista ei juurikaan tunneta tai se tunnetaan väärissä piireissä.

Business Finland on teettänyt markkinatutkimuksen alueen metsäsektorista ja business- mahdollisuuksista suomalaisille yritykselle. Tule kuuntelemaan tutkimuksen tekijää ja Afrikka metsäalan asiantuntijaa Pekka Muuttomaata.

TERVETULOA.

Anne Hatanpää ja Esa Rantanen
Keskuskauppakamarin Afrikka-verkosto ja Business Finland

Kuva: Jessica Lewis/Unsplash