Maghreb –  harvalle tulee mieleen kysyä, mitä tuo sana tarkoittaa… Termi on muunnos arabiankielisestä termistä ”Maghrib”, joka merkitsee ”laskeutuva”, ”länsi” eli se on vastakohta termille ”Mashirq” eli nouseva. Toisin sanoen laskevan auringon alue, johon lukeutuvat Libya, Tunisia, Algeria, Marokko ja Mauritania.

Kaikki edellä mainitut maat ovat täysin Välimeren maita paitsi Marokko ja Mauritania. Marokko on puoliksi Välimeren maa ja puoliksi Atlantin valtameren maa, kun taas Mauritania on täysin Atlantin valtameren valtio. Näissä maissa asuu yhteensä noin 100 miljoonaa asukasta 6 miljoonan km² alueella.

Maghreb-maiden talous painottuu petrokemian tuotteisiin erityisesti Algeriassa ja Libyassa. Tunisialle elintärkeä turismi on romahtanut arabikevään jälkeen. Fosfaatti on suurin yksittäinen tunisialainen vientituote tekstiilien rinnalla. Kalastus tuottaa noin 15 prosenttia Mauritanian bkt:stä. Sen lisäksi maa tuottaa rautamalmia, kultaa, kipsiä ja fosfaatteja vientiin. Turismi ei ole vielä lyönyt läpi Mauritaniassa. Marokon talous perustuu neljään sektoriin: auto- ja lentokoneteollisuuteen (noin 750 000 autoa vuodessa) ja autojen sähköjohdotukseen, fosfaattien jalostamiseen ja vientiin (Marokolla on maailman suurimmat fosfaattivarannot) tekstiiliteollisuuteen sekä turismiin. Maininnan arvoista on myös se, että noin 40 prosenttia väestöstä työskentelee maatalousaloilla.

Olen Marokossa. Tulin tänne syyskuussa 2019 perustamaan Business Finlandin konttoria mantereen ensimmäiseen ranskankieliseen maahan. Haaste ei yllättänyt. Olen perehtynyt alueeseen (Marokko, Algeria, Tunisia) vuodesta 1989 lähtien tehden vientikauppaa suomalaisten yritysten toimeksiannosta lähinnä paperiteollisuuden tuotteita ja ympäristöalan koneita myyden.

Ajatus siitä, että alue kuuluisi Ranskan etuoikeutettuihin kaupan kohteisiin, ei pidä paikkaansa täällä. Paikalliset pyytävät elleivät peräti vaadi, että pohjoismaiset yritykset osallistuvat laatutuotteillaan maiden julkaisemiin tendereihin (tarjouspyyntöihin) tai että yritykset integroituisivat paikallisiksi tuottajiksi. Jo ennen pandemiaa marokkolaisten tapana oli kutsua yrityksiä siirtämään osan omasta tai Afrikan vientiin suuntautuvasta tuotannostaan Marokkoon. Vapaakauppa-alueen (yli 10 kpl), 5 vuoden verovapaus, pääomien kotiuttamisen mahdollisuus sekä edullinen tuotantoalueiden vuokra tai ostohinta houkuttelevat investoimaan Marokkoon. Marokon vapaakauppasopimus USA:n kanssa voisi myös olla uudenlainen suomalaisten tuotteiden vientiputki USA:n markkinoille. Marokko on ennen kaikkea ponnahduslauta läntisen Afrikan maihin.

Hyvänä esimerkkinä rohkeista suomalaisista yrityksistä voin mainita Sampo Rosenlewin, joka perusti yhteisyrityksen Algeriaan ja valmistaa leikkuupuimureita siellä. Vuoden 2017 jälkeen paikalliset tehtaat ovat voittaneet kakki kansainväliset leikkuupuimureiden paikalliset tarjouskilpailut.

Black Donest on toinen esimerkki. Sen suunnittelema ja käynnistämä rengastehdas on vähentänyt tuontia ja panostanut paikalliseen tuotantoon. Sabriscan, joka on suomalainen korkealaatuisten autoteollisuuden valaisimien muottien valmistaja, on etabloitumassa Marokkoon ja aloittamassa tuotantoa siellä viimeistään vuonna 2022.

Business Finland neuvoo ja auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälistymään ja verkottumaan omilla osaamisalueillaan. Business Finland tarjoaa myös erilaisia rahoitusmekanismeja, joiden avulla kansainvälistyminen helpottuu.

Jari Kaihari
Senior Advisor
Casablanca, Marokko
jari.kaihari (at) businessfinland.fi
tel. +212 6 7285 2274