Koronapandemia on iskenyt voimalla Brasiliaan, ja tartuntaluvut ovat pysyneet pitkään korkeina. Pahimmat lukemat kirjattiin heinä-elokuussa, jolloin noin 50 000 brasilialaista oli saanut tartunnan. Hallitus ja varsinkin presidentti eivät tehneet asialle oikeastaan mitään. Sanottiin vain, että tämä on kausiflunssaa, joka menee ohi parissa kuukaudessa, mutta toisin kävi. Tällä hetkellä olen asunut Brasiliassa jo yli kolme viikkoa. Koronatilanne on huono, mutta kohti parempaa ollaan menossa. Jos mietitään, että elokuun alussa havaittiin noin 50 000 tartuntatapausta, niin nykyään Covid-19-tartuntoja todetaan 10 000–15 000 henkilöllä.

Kun saavuin Suomesta Brasiliaan, oli todella outoa käyttää kasvomaskia päivittäin, varsinkin kun olin tottunut kulkemaan ilman sitä Suomessa. Maski tuntui epämiellyttävältä ensimmäisinä päivinä, vaikka sen käyttö oli oma etuni. Totuin maskiin muutamassa päivässä, eikä sen käyttö ole sen koomin minua haitannut. Brasiliassa maskin käyttö on pakollista.  Esimerkiksi kuntosaleilla oli kummallista käyttää maskia. Hengästyin aina todella nopeasti liikkeitä tehdessäni. Aurinkoa ottaessani olen ottanut maskin pois, mutta yleensä joku alueen henkilöstöstä on käynyt tarkistamassa, että kaikki käyttävät maskia. Ei ole mukavaa ottaa aurinkoa maski kasvoilla, varsinkin kun maski jättää jäljet kasvoille. Onneksi olen toistaiseksi välttynyt tältä.

Koronapandemia on vaikuttanut brasilialaisten elämään eri tavoin. Kaikkiin se on vaikuttanut huonontuneen taloustilanteen kautta. Brasilialaisia on lomautettu, erotettu ja jopa ”pistetty”
vapaalle. Tämän huomaa varsinkin kaduilla ja tilastoista. Työttömien määrä on noussut. Kodittomia on enemmän kuin edellisinä kuukausina. Heihin törmää miltei kaupungin joka kulmassa. Näky on todella surullinen, ja haluaisin auttaa heitä jotenkin. Kysyin paikalliselta brasilialaiselta, auttaako hallitus kodittomia ja työttömiä Brasiliassa samalla tavalla kuin Suomessa, vastaus oli: ei. Kodittomia hallitus ei auta juuri mitenkään, sillä kukaan ei halua nähdä vaivaa heidän olojensa kohentamiseksi. Hallitus tukee kuitenkin yrityksiä palkkojen maksuissa ja pienillä liiketoimintaa helpottavilla säädöksillä.

Brasilia tunnetaan siitä, että Brasiliassa rikollisuuden taso on korkea. Taskuvarkaita on paljon, joten hienot rannekellot on syytä jättää kotiin. Kun keskustelin toimiston työntekijöiden kanssa siitä, miten  paikalliset asukkaat ovat yrittäneet löytää uusia keinoja ansaita rahaa koronapandemian aikana, sanoivat he, että rikollisuus on lisääntynyt ja taskuvarkaita on entistä enemmän.

Kun saavuin Brasiliaan, tiesin, etten voi enää pukeutua samalla tavalla kuin Suomessa. Lomailin viime vuonna Rio de Janeirossa ja opin, ettei kaulakorua kannata pitää julkisilla paikoilla. Kävellessäni rannalla kaulakoruni vedettiin kaulastani. Vaikka olen ollut täällä Sao Paulossa erityisen varovainen omien tavaroideni kanssa, onnistuttiin puhelimeni varastamaan oltuani täällä vain kuusi päivää. Miten tämä tapahtui? Lähdin FinnCham Brazilin toimistolta perjantaina, tulin kadulle ja otin puhelimen käteeni, jotta voisin tilata Uber-taksin. Tilasin auton, ja kun olin pistämässä puhelinta takaisin taskuuni, ohitseni kiisi polkupyörä, ja sen ohjaaja veti puhelimen kädestäni. Kaikki tapahtui nopeasti. Näin vain pyöräilijän häipyvän kadun taakse. Palasin toimistolle, yritin rauhoitella itseäni, koska tärkeintä oli saada lukittua puhelin. Se onnistui esimieheni avustuksella. Hän myös auttoi minua tekemään rikosilmoituksen poliisien kanssa. Tämä tapahtuma on vaikuttanut minuun niin, että pelkään ottaa puhelimen esille joissain paikoissa. Puhelimeni, joka varastettiin, oli 4 kuukautta vanha ja todella kaunis. Erityisesti minua harmitti se, että kaikki muistot vietiin puhelimen mukana. Onneksi olin ottanut vakuutuksen. Vakuutus kattoi melkein koko puhelimen hinnan, mistä olin todella iloinen. Opetus: ota vakuutus ja tarkkaile ympäristöä.

FinnChamin toimisto on ollut puoliksi tyhjä koronapandemian aikana. Töitä on tehty toimistolla ja etänä. Kun kysyin paikalliselta asukkaalta, mitä mieltä hän on koronan vaikutuksesta työelämään ja siihen, että työt on tehtävä etänä, sain vastauksen, että brasilialaiset ovat olleet todella iloisia siitä, ettei heidän ole tarvinnut matkustaa jopa kahta tuntia työpaikalle, vaan he ovat voineet nukkua entistä pidempään ja tehdä töitä kotona. Uskon, että koronapandemia tulee muuttamaan brasilialaisten työtapoja siten, että monet yritykset sallivat etätyön myös tulevaisuudessa.

Tapasin henkilön, joka on Ben & Jerry’s yrityksen rahastonhoitaja. Korona-aikana hän on tehnyt töitä kotoa käsin ja käynyt vain kerran viikossa toimistolla. Hän on tavannut esimiehensä ja näyttänyt, mitä töitä hän on tehnyt viime päivät. Hän myös totesi, että etätyömahdollisuus ei olisi koskaan toteutunut, ellei korona olisi muuttanut käytäntöjä. Yritykset ovat huomanneet, että työntekijät voivat tehdä töitä kotona ja että etätyö parantaa työn laatua. Aikaa ei kulu matkustamiseen. Opetus: Etätyöt lisääntyvät kaikkialla.

Kauppakeskukset, kuntosalit, ravintolat ja baarit ovat auki tällä hetkellä. Sisääntulijoilta tarkastetaan ruumiin lämpötila infrapunalämpömittarilla aina ovella, ja heille annetaan käsidesiä suoraan käsiin. Viranomaiset tarkastavat paikkoja ja huolehtivat todella hyvin siitä, että sääntöjä noudatetaan. Brasilialaisista näkee, että suurin osa heistä on väsynyt koronaan. Monet toivovat jo paluuta normaaliin elämään.  Toivon itsekin, että asiat etenisivät entistä parempaan suuntaan, jotta pääsisin tutustumaan eri paikkoihin, jotka ovat olleet suljettuina koronapandemian vuoksi.  Odotan tämän kuun lopussa tulevia uusia tiedotteita koronarajoituksista ja mahdollisesti myös niiden poistamisesta jossain määrin.

Näkymä parvekkeeltani on henkeäsalpaava!

Sao Paulo – Vilkas koronasta huolimatta

São Paulon alueeseen kuuluu 26 osavaltiota. Alue on yksi Brasilian rikkaimmista ja varakkaimmista alueista, koska alueella sijaitsee useita yrityksiä ja tehtaita. Alueella asuu  21,9 prosenttia koko Brasilian väestöstä eli on noin 46 miljoonaa asukasta. Alueen talous on suurempi kuin Argentiinan, Uruguayn, Paraguayn ja Bolivian taloudet yhteensä. Alueen pääkaupunki on São Paulo, joka on väestöltään Brasilian suurin kaupunki ja jossa asuu noin 13 miljoonaa asukasta.

São Paulolalla on pitkä ja värikäs historia. Kaupunkia voidaan pitää sulatusuunina. Arabialainen, italialainen, japanilainen ja portugalilainen ja monet muut kulttuurit ja kansallisuudet ovat aikojen saatossa sulautuneet toisiinsa. Kaupunki on todella vilkas koronasta huolimatta. Ihmiset liikkuvat ulkona ja yrittävät elää normaalia elämää, vaikka välillä se on hankalaa. Maskipakko näkyy kaupungin kaduilla. Monet paikat ovat olleet suljettuina useita kuukausia. Tässä kuussa elokuva- teatterit aukeavat São Paulon asukkaille.  En malta odottaa sitä!

FinnCham Brazil – yrityksiä auttamassa

FinnCham Brazil on tarjonnut minulle mahdollisuuden päästä tutustumaan erilaisiin yrityksiin, jotka ovat FinnCham Brazilin jäseniä. On upeaa tietää, että Brasiliassa on suomalaisia yrityksiä. Tällää hetkellä FinnCham Brazilin jäsenistöön kuuluu 23 yritystä. Autammme yrityksiä parhaamme mukaan.

Tehtäviini on kuulunut nettisivujen uudistaminen, mutta olen siinä sivussa ehtinyt tehdä paljon muutakin. Nettisivuja tehdessäni pääsin tutustumaan yrityksiin, koska nettisivujen tiedot oli tarkistettava. Olen avustanut muutamien tapahtumien toteutuksessa. Niistä ensimmäinen oli Nokian 5G-tapahtuma.  Otin yhteyteyttä Fernando Hussin, joka hoitaa markkinointia Nokialla, ja tein kutsun tilaisuuteen – sähköpostiviestin linkkeineen jne. Opetus: Kotisivut ja kotityöt on tehtävä huolella, mikäli haluaa menestyä maailmalla.

Toinen tapahtuma, johon osallistuin oli ”cafe com o Embaixador” eli aamukahvi suurlähettilään kanssa. Tapahtumassa kuulimme suurlähettilään esitelmän ja saimme tietoa tulevista tapahtumista.
Kuulimme, miten koronapandemia on vaikuttanut Suomeen ja Brasiliaan.  Saimme myös informaatiota Team Finlandin suunnitelmasta vuodelle 2021, eli mitä on tulossa ja mitä voitaisiin saavuttaa. Laadin kutsulistan ja kutsun, joka lähetettiin sähköpostitse. Osallistuin webinaariin ja tein muistiinpanot. Puolet webinaarista pidettiin englanniksi ja puolet portugaliksi. Jouduin kovasti pinnistelemään, jotta ymmärsin, mistä tilaisuudessa puhuttiin. Opetus: Kielitaito karttuu harjotuksen myötä.

Pian luon Instagram-tilin FinnCham Brasilialle ja päivitän Facebook- ja Twitter-tilit. LinkedIn-tilistä vastaa toinen henkilö. Tervetuloa seuraamaan meitä!

14.10.2020

Toni Pitkänen
Harjoittelija, FinnCham Brazil
toni.pit@hotmail.com

+358417091435

https://www.linkedin.com/in/toni-pitk%C3%A4nen-66512b153/