Indonesialla on Januksen kasvot. Niiden takaa paljastuvat monet ristiriitaisuudet. Maa omaa todella suuret mahdollisuudet, mutta siihen liittyy myös monia riskejä.

Indonesian talous on kasvanut vuosikausia tasaista, Suomen näkökulmasta kadehdittavaa, noin viiden prosentin vauhtia. Indonesia on nykyään G-20 -maa. OECD luokitteli sen vastikään ylemmän keskitulotason maaksi.

Indonesialla on valtavat luonnonvarat. Metsät peittävät puolta sen lähes kahden miljoonan neliökilometrin maa-alasta. Maan pinnan alla sijaitsevat mineraalirikkaudet. Indonesialla on suuret öljy- ja kaasuvarat. Se on maailman suurin nikkelintuottaja ja merkittävä kuparintuottaja. Indonesian laajoilta merialueilta löytyy paljon monenlaisia luonnonvaroja lisää.

Maailman neljänneksi väkirikkain maa hyötyy nuoresta työvoimasta; valtaosa sen väestöstä on nyt ja lähivuosikymmeninä työikäistä. Lisäksi Indonesia on ollut poliittisesti jo pitkään varsin vakaa ja vuonna 1998 tapahtuneen diktatuurin kaatumisen jälkeen poikkeuksellinen demokratia monien Kaakkois-Aasian autoritaaristen valtioiden ja diktatuurien joukossa. 

Taloutemme täydentävät monella tavoin toisiaan. Suomi ja suomalaiset yritykset ovat tehneet paljon teknistä ja kaupallista yhteistyötä metsä-, energia- ja mineraali- sekä digi- ja telekommunikaatiosektoreilla jo vuosikymmeniä.

Samanaikaisesti Indonesialla on lukuisat haasteensa. Koulutusjärjestelmä ei nykyisellään kykene tuottamaan tarpeeksi korkeatasoista työvoimaa nyky-yhteiskunnan tarpeisiin. Indonesia on yksi ilmastonmuutokselle altteimpia maita. Sitä uhkaavat entistäkin rankemmat sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet, tulvat ja mutavyöryt, joihin sopeutumistoimet vievät jatkossa entistä enemmän maan rajallisia resursseja. Indonesian teollistumisaste on laskenut samoin kuin keskiluokan osuus väestöstä. Sen poliittinen järjestelmä kulkee kohtia entistä sulkeutuneempaa, konservatiivisempaa ja nationalistisempaa suuntaa. Taloudellinen eriarvoisuus ja näköalattomuus olivat suurelta osin viime elokuun laajojen mellakoiden taustalla, eikä niiden toistumista voi kokonaan poissulkea sopivan ”tulitikun ilmaantuessa sytyttämään ruutitynnyrin”.

Indonesian talouden rakenteet eivät kuitenkaan tue nykyisellään tuottavuusloikkaa, joka tarvittaisiin niin sanotun keskitulotason loukun välttämiseksi, mikä tarkoittaisi käytännössä sen jämähtämistä nykyiselle kehitystasolleen. Useat Indonesian taloudellista kehitystä seuraavat tahot, Maailmanpankki mukaan lukien, ovat arvioineet maan tarvitsevan noin kahdeksan prosentin vuosittaista talouskasvua loukun välttämiseksi. Tämä on myös nykyisen hallituksen tavoite. Sen saavuttaminen edellyttäisi kuitenkin monia rakenteellisia reformeja, joita ei kuitenkaan ole näköpiirissä –  päinvastoin. Vaikuttaa esimerkiksi siltä, että protektionismi on kasvussa. Joitain reformeja on kyllä suunniteltu, mutta toimeenpanoa ei ole näkynyt.

Geopolitiikan ja suurvaltakilpailun paluu, globalisaation suunnan kääntyminen sekä kauppasodat eivät ole millään muotoa helpottaneet tilannetta. Indonesia on vuosikymmenet hyötynyt globalisaatiosta, markkinoiden avautumisesta ja investointien kasvusta. Heikentyneessä tilanteessa Indonesia pyrkii nyt tasapainoilemaan poliittisesti ja pitämään suhteensa hyvinä kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Se yrittää voimakkaasti lisätä kauppaa ja taloudellista yhteistyötä myös Venäjän kanssa. Tässä näkyy yksi sen politiikan paradokseista:  Indonesia on vuosikymmeniä hyötynyt sääntöpohjaisesta kansainvälisestä järjestelmästä ja ollut vankka YK:n kannattaja, mutta viime kädessä sen kuvitellut taloudelliset edut painavat kuitenkin enemmän vaakakupissa. Siitäkin huolimatta, että Venäjän toimet rapauttavat kovaa vauhtia Indonesian hellimää järjestelmää.

Indonesia on tällä hetkellä tienhaarassa. Jääkö se keskitulotason loukkuun vai onnistuuko se loikassaan ylöspäin, seuraavalle tasolle? Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Indonesia kykene tarvittaviin ja riittäviin uudistuksiin omin voimin. Painostusryhmien ja eliitin henkilökohtaiset edut voittavat viime kädessä kansallisen intressin. Indonesia tarvitsee sekä ulkoista painetta että tukea.

Indonesia on uusia markkinoita etsiessään solminut vähän aikaa sitten kunniahimoisen vapaakauppasopimuksen (Comprehensive Economic Partnership Agreement, CEPA) EU:n kanssa, jonka on tarkoitus astua voimaan jo 1.1.2027. Samanaikaisesti se neuvottelee OECD:n jäsenyydestä. Molemmat edellyttävät merkittäviä rakenteellisia uudistuksia Indonesian talouteen – uudistuksia, jotka hyödyttäisivät myös sen omien pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista ja samanaikaisesti parantaisivat merkittävästi suomalaistenkin yritysten markkinoillepääsymahdollisuuksia.

Kysymys on viime kädessä siitä, onko Indonesia aidosti sitoutunut CEPA:n ja OECD-velvoitteiden toimeenpanoon ja onko sillä siihen kapasiteettia, vai yrittääkö se vain parantaa omaa markkinoillepääsyänsä ilman todellista aikomusta toimeenpanna omia velvoitteitaan. Tätä on syytä seurata tarkkaan jatkossa myös Suomessa ja mahdollisuuksien mukaan tukea Indonesiaa kaidalla tiellä. 

Teksti: Pekka Kaihilahti, Ambassador of Finland in Jakarta

Kuva: Kimmo Räisänen