Indonesia upgreidaa terveyspalveluidensa tasoa. Tämä tarkoittaa investointeja olemassa olevien terveydenhuollon yksiköiden kapasiteetin ja laadun parantamiseen sekä uusien rakentamiseen

  • Vuosikymmen sitten Indonesian hallitus käynnisti kunnianhimoisen sairausvakuutusuudistuksen, jonka tavoitteena on tarjota universaali terveydenhoito koko väestölle.
  • Nyt sen piirissä on jo 252 miljoonaa kansalaista eli 90 prosenttia väestöstä, ilmenee Indonesian sairausvakuutuslaitoksen maaliskuussa julkistamista tiedoista.
  • Samaan aikaan väestö keskiluokkaistuessaan ja kaupungistuessaan on saanut vaivoikseen niin sanotut elintapasairaudet kuten diabeteksen, liikalihavuuden ja korkeaa verenpaineen.
  • Tämä on luonut kehittyneille lääkinnällisille laitteille valtavan kysynnän ja ulkomaisille laitevalmistajille bisnesmahdollisuuksia, sillä 88 prosenttia niistä tuodaan maahan.
  • Johtavia maahantuojia ovat muun muassa Kiina, Yhdysvallat ja Saksa.
  • Kaikki lääkinnälliset laitteet on rekisteröitävä, olivatpa ne maahantuotuja tai paikallisesti valmistettuja, ja rekisteröintiä voi hakea vain Indonesiaan rekisteröidyt yritykset.
  • Käytännössä tämä tarkoittaa, että suomalaisyrityksen on hankittava paikallinen kumppani tai perustettava oma yritys.

Lue SKAK:n hallituksen jäsenen, Tanja Harjuniemen kirjoittama markkinakatsaus Terveysteknologia ry:n nettisivuilta.