Toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS 2018

 

  1. Suomen ja Kiinan välinen kaupankäynti 2018


Kauppa ja investoinnit yhteenlaskettuna Suomi on EU-maista kansantalouden kokoon suhteutettuna eniten läsnä Kiinassa. Vuonna 2018 Suomen vienti Kiinaan oli arvoltaan 3.53 miljardia euroa, muutos +4 %.  Kiina oli Suomen suurin kauppakumppani Aasiassa. Viennin osuus oli 5,7 % Suomen kokonaisviennistä. Kiina on 5. suurin kauppakumppani viennin osalta.

Vuonna 2018 tuonti Kiinasta Suomeen oli arvoltaan 4.64 miljardia euroa, muutos +0,5 %.  Tuonnin osuus oli 7,3 % Suomen kokonaistuonnista. Kiina on 4. tärkein tuontimaa.


Investoinnit Suomesta Kiinaan

Kiinassa toimii noin 350 suomalaista yritystä tai niiden toimistoa, edustustoa, tytäryhtiötä tai yhteisyritystä. Niiden suora tai epäsuora työllistävä vaikutus on arviolta yli 60 000 henkilöä. Yhteenlaskettuna suomalaiset ovat investoineet Kiinaan noin 11 miljardia euroa.

 

Suurin osa suomalaisista yrityksistä on sijoittunut Pekingin, Shanghain ja Guangdongin alueille sekä Hongkongiin.

 

Investoinnit Kiinasta Suomeen

Viimevuosina kiinalaisia yrityksiä on tullut Suomeen aiempaa enemmän (2016 13 kpl, 2017 11 kpl, 2018 12 kpl). Toiminnassa olevien yritysten lukumäärä, joiden kaukaisin emoyhtiö on kiinalainen, on tällä hetkellä 84. Aiempien vuosien melko vaatimattomiin lukuihin verrattuna yksittäisten isojen investointien (Tencent, CATL) ansiosta euromääräiset luvut kasvavat isolla harppauksella. Kiinalaisyritysten kiinnostus Suomea kohtaan on selkeästi kasvanut.

Lähde: Business Finland – Invest in Finland, Ulkoministeriö.

 

  1. Toiminta 2018

Vuosikokous

Suomalais-kiinalaisen kauppayhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 12.4.2018 Hotelli Kämpissä Helsingissä.

Vuosikokouksen yhteydessä järjestetyn lounaan puhujavieras oli Liwei SUN, Economic and Commercial Counsellor, Embassy of China. Liwei SUN puhui aiheenaan ”New business opportunities in Chinese market after 19th CPC National Congress” ja “China International Import Expo”.

Muut kauppayhdistyksen jäsenkokoukset:
20.8. järjestettiin lounastilaisuus, jossa puhujana suurlähettiläs Jarno Syrjälä.

 

5.9. järjestettiin verkostoitumistilaisuus Kiinan kaupan asiantuntijoille ja päättäjille. Tilaisuudessa oli puhujina Pekka hemmi, CEO, Nordic Ventures, Timo Helosuo, CEO, Kolster, Line Bertheussen, Director, Mercuri Urval Shanghai, ja Matti Malminen, johtaja, Konecranes.

 

25.10. järjestettiin tilaisuus aiheesta: Ajankohtaista Kiinan taloudessa, Kiinan taloustilanne sekä kauppakiistat. Puhujana Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken.

 

27.11. Aasia (Kiina, Hongkong, Japani, Korea, Asean ja Intia) ja Australia kauppayhdistysten glögitilaisuus. Tilaisuudessa puhui Tiina Mikkonen, Finlayson.

 

18.12. järjestettiin aamukahvitilaisuus, jossa puhujana oli Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista.

Jyrki Kallio on tutkija Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelmassa. Kallio on Kiinan tuntija ja kiinankielisen kirjallisuuden suomentaja. Jyrki Kallio on myös Suomi-Kiina-seuran puheenjohtaja.

 

 

Lisäksi kauppayhdistyksen jäsenille tiedotettiin ja jäsenet kutsuttiin moniin Suomen ja Kiinan väliseen kauppaan liittyviin tilaisuuksiin ja seminaareihin. Kauppayhdistyksen jäsenille on myös välitetty tietoa Team Finland -delegaatiomatkoista.

 

Muu toiminta

Toimintavuoden aikana kauppayhdistys on toiminut yhteistyössä mm. Team Finland -toimijoiden, EK:n sekä Kiinassa toimivien Business Councilien kanssa.

Yhteistyö Kiinan Suomen kaupallisen edustuston kanssa oli edellisvuosien tapaan tiivistä. Myös Suomi-Kiina Seuran tapahtumista informoitiin kauppayhdistyksen jäseniä.

Suomalais-kiinalaisen kauppayhdistyksen www-sivut osoitteessa www.kauppayhdistys.fi toimivat yhtenä tukipilarina yhdistyksen tiedotuksessa.

Kauppayhdistys on mukana Euro-China Business Associationin (EUCBA) toiminnassa. Kokouksista ja niiden päätöksistä on tarvittaessa informoitu yhdistyksen jäseniä.

 

Kauppayhdistyksen yhteistyökumppani Kiinassa on The China Council for Promotion of International Trade (CCPIT). Kauppayhdistyksen ja CCPIT:n yhteistyösopimus uudistettiin 17.9.2015 Pekingissä.

 

Kauppayhdistyksen hallintopalvelut hoiti Keskuskauppakamari.

 

Stipendi ja apurahat

Kauppayhdistys ei myöntänyt stipendejä toimintavuoden aikana.

 

  1. Talous 2018

Jäsenmaksutuotot olivat 19 085,00 euroa. Tilikauden ylijäämä oli 2 636,26 euroa.

 

  1. Kauppayhdistyksen hallitus

 

Puheenjohtaja

Päivi Leiwo, Oilon Oy
Varapuheenjohtajat

Klaus Cawén, Kone Oyj

Pekka Hemmi, Nordic Ventures Group

Muut hallituksen jäsenet
Minna Aila, Nokia Oyj

Ingmar Björkman, Aalto-yliopisto
Mika Halttunen, Halton Group

Timo Helosuo, Kolster Oy

Marko Janhunen, UPM

Riku Kytömäki, Exel Composites Plc

Hanna-Riikka Laurén, Finnair Oyj

Roger Holm, Wärtsilä Oyj

Mikko Setälä, Rovio Entertainment Ltd.

Anu Joukainen, Handelsbanken Finland

Satu Kurki, Marja Kurki Oy

Risto Vuohelainen, Business Finland

 

Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kuusi kertaa: 23.1., 14.3., 12.4., 18.6., 20.8., ja 18.12. 2018.

 

  1. Toiminnantarkastajat 2018

Varsinaiset: Pentti Flink ja Jukka Nuortio

Varalla: Juha Karjalainen ja Päivi Kuusela

 

6. Jäsenet

Kauppayhdistyksellä oli vuoden 2018 lopussa 98 yritys- ja yhteisöjäsentä (vertaa 105 jäsentä vuoden 2017 lopussa) ja 10 henkilöjäsentä.

Kauppayhdistyksen kunniajäsenet ovat Veli Sundbäck ja Ilkka Herlin.

 

Maaliskuussa 2019

Hallitus